keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

29.07.2009

En osaa muutakuin laiskotella ja maata.
Nukkua.
Kyllä se tuli selväksi
Anteeksi että olen olemassa!!

tiistai 28. heinäkuuta 2009

28.7.2009


Mietin aivan samaa
Saatanan läski sika
Minä siis

Ei tästä tule mitään
Eilen olisi niin tehnyt mieli oksentaa
Ja työnsinkin sormet kurkkuun
Mutta otin ne pois
Taasko tähän on palattu?

Ei, ei saisi
'Kyllä' huutaa äänet päässäni
Oikeasti, alanko kuulla jo ääniä?
En jaksa tätä.
Ahdistaa.
Tahdon kuolla.

"Kun nauru pakeni mun luotani, nauroin,
Kun murhe tunki päätään peittoni alle.
Mä käänsin selkäni ja unohdin kaiken.
Mä olin hiljaa, kun ois pitänyt huutaa"
Ismo Alanko Säätiö- Pieni itsemurha

maanantai 27. heinäkuuta 2009

27.7.2009

Eipäs sitä sitten menty Onnelaan
Eikä miehen luokse yöksi
Vaan itkettiin kyyneleitä sisään päin
Ja viilleltiin
Mietittiin, miten käy jos syö monta Ketipinoria
Nukkuuko sitten yli tämän päivän

Eivätpäs olleet sossut paikalla
Ahdistaa taas odottaa
Tahtoisin mennä ulos
Ja pomppia itseni trampoliinilla kuoliaaksi
En ole vielä syönyt mitään
Ja olo on taivaallinen

"Teräaseen kutsu kävi ylitsepääsemättömäksi
Esileikkiä kuoleman kanssa

Asiat eivät koskaan olleet hyvin

Oma kulissi kullan kallis

Maailma painaa maata vasten

Alistaa ja raiskaa
Hetken se antaa pitää päätä pystyssä
Jotta se voi taas lyödä kasvot edellä maahan.
Verenmaku suussa.
Vaan milloin se lyö viimeisen kerran?

Uneen tai kuolemaan
"

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

26.7


Mulla on kulunut ja käytetty olo
Kuin olisin vanha paidan riepu, rikki ja likainen
Ei enää auta pesukone eikä sen puoliin neula&lankakaan
Pian minut heitetään roskiin

Kävin eilen parilla lähibaarissa
Ja sitten menin Mieheni kainaloon yöksi
Ja me naitiin
On ihana, miten joku saa minulle niin hyvän tunteen
Kihelmöintiä kehossa

Illalla Oulun Onnelaan
Yöksi miehen kainaloon
Huomenna sossujen luokke, mitä lie niilläkin asiaa
Huomenna alkaa dietti
HYI HELVETTI:
Eilen kun rakastelimme
Minä ratsastin kasvot miehestä pois päin
Ja jalkani ja mahani
Täynnä läskiä
Olin oksentaa siihen paikkaan
Aamulla housut tuntuivat tiukilta
Ehkä kuvittelin, mutta kiloja on lähdettävä
En jaksa enää hävetä

lauantai 25. heinäkuuta 2009

25.7.2009


Olen tänään taas vuoden vanhempi.
Täysi-ikäinen. Vastuussa itsestäni.
Ah!


Taas takana on vuosi epätoivoa ja itkua.
Kaksi kertaa osastolla. T19 (Seinäjoki) & Osasto70 (Oulu)
Itsemurha yrityksiä.
Laihduttamista, lihomista.
Itkua, itkua, itkua.
Oman paikkansa etsimistä.
Kotoa muutto, kotiin muutto.
Uusi poikaystävä.
Sitoutumiskammoinen seurustelee, miettikää hieman!
Seksiä!!

Kadun. Vihaan itseäni.
Rikkinäistä ihoa, rikkinäinen sydän.
Laastaria, laastaria, laastaria.

Alkoholia, lääkkeitä
Sekaisin
Yhdessä ja erikseen
Pää sekaisin
Nukkumaan, muttei uni auta väsymykseen.

Tumman puhuva meikki
Hiukset sekaisin
Paljastavat vaatteet
Musiikki rikkoo tärykalvot
Tanssimaan
Tahdon naida ja juoda
Seksiä, huumeita ja rockia.
Ja hetken elämä on helppoa..

perjantai 24. heinäkuuta 2009

24.7.2009

Kaksi viikkoa aikaa pudottaa painoa, ennekuin koulut alkavat.
Tahdon olla viisi kiloa kevyempi. Ja laihduttaminen alkaa heti maanantaina.
Miksi ei nyt? Koska täytän huomenna 18!!
Olen vihdoin oman kehoni herra, eikä minua voi pakottaa osastolle <3

Viisi kiloa kahdessa viikossa. Miten se onnistuisi?
Perusaineenvaihduntani on noin 1600kcal
Ja jos syön vain 500-800kcal
Ja uin, kävelen, juoksen ja rullaluistelen, ei painon pudotusta voi estää
Ehkä ne viisi kiloa ovat vain nesteitä, mutta tiedän, että liekki laihduttamiseen syttyy kunhan näen vaa'assa taas pienempia lukuja.
5okiloa, täältä tullaan!
Tavoite BMI on siis...
14.5 (olen 186cm pitkä)